| Ruokinta | Hoitotoimenpiteet | Astutus ja karitsointi | Jalostustoiminta |

Ruokinta

Laidunkausi

Oxford Down on nimenomaan laidunrotu ja siksi laidunkausi tulisi hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti niin emojen kunnostamiseen kuin karitsoiden teuraskasvatukseenkin. Viljeltyä laidunta tarvitaan noin hehtaari kymmentä uuhta karitsoineen kohti, syyskesällä tarve on luonnollisesti suurempi laitumien kasvun hidastuttua ja karitsoiden kasvaessa. Kotoisten laitumiemme valkuaispitoisuutta kannattaisi lisätä esim. apilalla, jolloin pelkällä laitumella saavutetaan 5-6 kk:n iässä n. 22 - 25 kg:n teuraspaino päiväkasvujen ollessa 250 - 300 g. Hyvälaatuisen laidunheinän lisäksi eläimet tarvitsevat ainostaan puhdasta vettä ja laidunajalle tarkoitettuja kivennäisiä. Myös suolakivi olisi hyvä sijoittaa makuupaikan tuntumaan. Hyvällä laitumella tulee myös olla katos tai suojametsää, jotta eläimet pääsevät helteisinä päivinä varjoon.

Sisäruokintakausi

Uuhien ruokinta

Uuhien sisäruokintakausi jaetaan karkeasti kolmeen osaan: astutusajan ruokinta, tiineysajan ruokinta ja tunnutus- ja imetysajan ruokinta. Oxford Down ei sovellu ympärivuotiseen karitsointiin, joten astutukseen valmentava "flushing"-ruokinta sijoittuu aina loppukesään tai alkusyksyyn. Jos laidunrytmi on toteutettu oikein riittää flushing- eli kiihotusruokintaan eläinten vaihto uudelle hyvälle lohkolle. Muussa tapauksessa 2 - 4 viikkoa ennen astutuksen aloittamista annetaan uuhille väkirehulisä kuntoluokitukseen perustuen. Taloudellisinta on sekoittaa väkirehu tilalla. Koska lampaat syövät viljan jyvinä ei jauhatusta tai murskausta tarvita. Kotoiseen väkirehuun soveltuvat kaikki viljat (ruista tosin on syytä käyttää varovasti), valkuaislisänä voi käyttää sekä edullisempaa rypsiä tai maittavampaa soijaa. Valkuaislisän osuus väkirehusta riippuu karkearehujen valkuaispitoisuudesta. Karkearehuksi soveltuu niin kuivaheinä kuin säilörehukin. Erityisen hyviä tuloksia olemme saavuttaneet esikuivatulla ja tarkkuussilputulla säilörehulla. Rehujen analysointi on onnistuneen ruokinnan perusedellytys. Myös hyvälaatuinen olki sopii, etenkin säilörehun lisänä, ruokintaan koko talven ajan. Viitseliäs lampuri voi myös tekaista lehtipuu-kerppuja lampailleen etenkin karitsoinnin jälkeisiä ruokahaluttomuus-vaiheita varten. Päivittäin annetaan myös lampaille valmistettua kivennäistä valmistajan ohjeen mukaisesti ja luonnollisesti puhtaan veden saatavuus on turvattava kaikissa olosuhteissa. Nuolukivi kuuluu myös sisäruokintakaudella lampolan vakiovarusteisiin.

Uuhien kunnostus heinä-elokuussa tapahtuneen vieroituksen jälkeen on ensiarvoisen tärkeää astutuksen onnistumiselle ja eläinten kunto onkin syytä tarkistaa ennen pässin katraaseen laittamista. Väkirehua annetaan kunnostuksen ja astutuskauden ajan n. 400 g /pv eläintä kohti kuntoluokan ollessa alle 3, kuntoluokassa 3 riittää puolet em. annostuksesta ja sitä lihavammat uuhet on syytä jättää ilman väkirehulisää. Karkearehua annetaan vapaasti, mutta ohjeellisina määrinä voidaan pitää n. 2 kg kuivaa heinää tai 4-5 kg säilörehua tai n.3 kg esikuivattua säilörehua päivässä eläintä kohti. Astutuskauden päätyttyä väkirehun määrää pienennetään vähitellen, yleensä siitä voi keskimmäisiksi tiineyskuukausiksi luopua kokonaan, jos karkearehuna on hyvälaatuinen säilörehu. Karkearehuistakin voi osan korvata oljella, riippuen eläinten kunnosta. Tiineysajanruokinnassa kannattaa muistaa, että lihavilla uuhilla on eniten ongelmia niin karitsoinnissa kuin imetyksessäkin ja ylilihavat uuhet myös tiinehtyvät selvästi "ihannemitoissa" olevia kanssasisariaan heikommin. Toisaalta kannattaa huomioida, että nuorilla uuhilla tarvitaan ylläpidon lisäksi energiaa vielä omaakin kasvuun.

Tunnutusruokinta aloitetaan n. kuukautta ennen karitsointia. Väkirehun määrää lisätään vähitellen esim. 100g / vko siten, että karitsointien alkaessa uuhi saa väkirehua n. 600 g/pv. Karkearehun määrää ei tarvitse lisätä, mutta tunnutusajan ruokintaan olisi syytä säästää täyttävyydeltään alhaisimmat karkearehut. Riitävä energiansaanti turvataan lisäämällä juomaveteen melassia tai käyttämällä väkirehuseoksessa melassileikettä. Karitsoinnin jälkeen väkirehun määrään vaikuttaa karitsoiden lukumäärä ja uuhen kuntoluokka. Nyrkkisääntönä voidaan pitää n. 400 g:a väkirehuseosta / imetettävä karitsa. Karitsoiden alkaessa syödä väkirehua karitsakamareista, aloitetaan uuhien väkirehuannoksen pienentäminen vähitellen. Laidunkauden alkaessa siitä luovutaan kokonaan. Ruokinnansuunnittelu-ohjelman käyttö joko omalla koneella tai neuvojan palveluna varmistaa kuitenkin parhaiten oikean ja taloudellisen ruokinnan juuri omien rehujen pohjalta.

Pässien ruokinta

Astutuskaudella katraassa olevat pässit saavat uuhien tavoin väkirehuseosta. Astutuksen päätyttyä hyväkuntoiset pässit pärjäävät joko kokonaan ilman tai vain vähäisellä (100g/pv) väkirehumäärällä. Joutilaat eläimet voi ruokkia vain kerran päivässä. Puhdas vesi, kivennäiset ja nuolukivi kuuluvat itsestäänselvyyksinä myös pässeille. Lisäksi pässit syövät mielellään esim. kuusen havuja ja kaluavat puunkuorta. Tälläinen "ajanviete" vähentää etenkin kookkaassa pässikatraassa myös keskinäistä nahistelua.

Laidunkaudella astutuspässit voi sijoittaa rehuarvoltaan heikommille lohkoille tai metsälaitumelle kunhan kunnostusruokinta aloitetaan ajoissa ennen astutuskautta.

Karitsoiden ruokinta

Oxford Down- karitsat totutetaan väkirehuun n. 1 viikon iästä alkaen ns. karitsakamarissa. Aluksi valkuaispitoista väkirehuseosta, esim. karitsoiden alkukasvatukseen tarkoitettua täysrehua, voi olla tarjolla vapaasti, mutta n. 6 viikon iästä alkaen riittää aamuin illoin annettava rehuannos. Karitsaa kohden keskimäärin 300 - 600 g/pv riippuen päiväkasvutavoitteesta. Olemme pitäneet myös karkearehua ja melassivettä karitsakamarissa vapaasti tarjolla. Laitumelle siirryttäessä väkirehu voidaan jättää pois ja noin kolmen kuukauden iässä karitsat vierotetaan emistään siirtämällä ne omalle laidunlohkolle. Samalla on sopiva hetki erotella pässi- ja uuhikaritsat eri lohkoille. Hyvällä laitumella kasvatetut karitsat ovat lihaksikkaita mutta ohutrasvaisia.

Kokemuksia lampaiden seosrehuruokinnasta

Syksyllä 2005 hankimme SEKO Samurai-seosrehuvaunun. Koska lampaiden seosrehuruokinnasta ei ole kovin paljon kokemuksia saati tutkimustietoa olemme soveltuvin osin hyödyntäneet nautojen seosrehuruokinnan reseptejä ja ohjeita. Pidän kuitenkin suurena ongelmana sitä, että seoksen laskentaan ei ole vielä atk-ohjelmaa, vaan seoksen rehumäärät on laskettava perinteisen ruokintasuunnitelman avulla ja "yritä ja erehdy" -menetelmällä haettava optimaaliset seokset kuhunkin tuotantovaiheeseen.

Teemme seoksen päivittäin ja jako on myös kerran päivässä, kovimmilla pakkasilla kaksi kertaa pienempi erä. Aperuokinnan etuina pidämme tasalaatuista rehua, joka ei ryhmäruokinnassa aiheuta kilpailua. Toisaalta eläinten tulee olla samassa tuotantovaiheessa, ettei päivässä tarvitse valmistaa erilaisia seoksia. Meillä syksyllä uuhien flushing ja astutusruokinta sattuu viimeisten teuraiden kasvatuksen kanssa samaan aikaan, joten silloin pärjäämme yhdellä seoksella. Imetysaikaan olemme ratkaisseen ongelman niin, että seos on kaksosia imettävän uuhen normin mukainen ja ykköset saavat seosta vähän vähemmän ja lisäksi kuivaa heinää, kun taas kolmosia imettävät saavat appeen päälle pienen väkireuhulisän. Karitsat syövät samaa seosta ja lisäksi karitsakamarissa täysrehua.

Kivennäiset pidämme vapaasti tarjolla tai jaamme appeen päälle varmistaaksemme niiden tasaisen jakautumisen, samoin vitamiinilisät. Rehun hävikki on olematon, sillä vaunun ruuvit hienontavat kortisemmankin rehun, esimerkiksi kuivan heinän tai täysviljasäilörehun, ja lopputuloksena on lampaalle sopiva hienojakoinen seos, joka tulee syötyä tarkkaan.

Karitsoiden kasvut ovat olleet myös hyviä, mutta kokemustemme mukaan seosrehu kasvattaa jonkin verran tehokkaammin kuin erillisruokinta, joten seoksen energiapitoisuuteen tulee kiinnittää huomiota, ettei karitsat rasvoitu.

Rehuille aperuokinta asettaa ihan yhtä suuret laatuvaatimukset kuin tavanomainenkin, yksikin huono raaka-aine pilaa koko seoksen. Työmäärässä ja -ajassa mielestämme saavutetaan merkittävä säästö, seoksen tekeminen päivittäin vie noin puolituntia, jako varttitunnin. Muihin hoitotoimenpiteisiin, eläinten tarkkailuun ja niiden kanssa seurusteluun jää siis huomattavasti aiempaa enemmän aikaa.

Hoitotoimenpiteet

Kerintä

Koska Oxford Down-lampaan villa ei ole herkkää huopumaan, niitä ei välttämättä tarvitse keritä kuin kerran vuodessa. Eläinten hyvinvoinnin kannalta kerintä noin 8 kk:n välein on kuitenkin suotavaa. Kätevimmin kerintä käy, kun eläimet laitetaan pieneen karsinaan, josta ne on helppo saada kiinni. Lattiatasosta koholle nostettava kerintäparsi säästää selkää ja aikaa. Kerinnän sujumisen kannalta olennaisinta on koneen terien hyvä kunto, riittävän usein tapahtuva puhdistus ja rasvaus. Jokaisella keritsijällä on varmaan oma vakiintunut "tyylinsä". Me olemme havainneet nopeimmaksi tavaksi ajaa ensin jakaus keskelle selkää, sitten kyljet, kaula ja mahanalus yhdeksi villalevyksi ja lopuksi pää ja jalat ja häntä.

Sorkkien hoito

Sorkkien hoitaminen on työläs mutta tärkeä toimenpide. Koska Oxford Down on kookas ja painava lammasrotu on sorkkien hoitaminen erityisen tärkeää jalkavaivojen ehkäisemiseksi. Sorkan pitkiksi kasvaneet kärjet katkaistaan tarkoitukseen sopivilla teräväkärkisillä sorkkasaksilla ja sen jälkeen leikataan alle kääntyneet kynnenreunat. Nuoren, pienikokoisen eläimen sorkat voi hoitaa istuttaen eläimen eteensä, mutta kookkaat täysikasvuiset eläimet on viisainta kaataa kyljelleen tai hoitaa sorkat kerintäparressa.

Madotus

Kun sekä lampolan että laitumien hygieniasta huolehditaan vähenee sisäloisten torjunnan tarve olennaisesti. Uuhet ja aikuiset pässit madotetaan huhtikuussa, jolloin sisäloiset aktivoituvat valon vaikutuksesta. Keväällä ja kesällä olemme madottaneet vain siinä tapauksessa, että eläimissä ilmenee oireita (ripulia, laihtumista, kutinaa jne.) loistartunnasta. Eloon jäävät karitsat madotetaan syksyllä kerinnän yhteydessä. Samoin kaikki myyntiin menevät eläimet madotetaan ennen luovutusta. Uusi lainsäädäntö on hankaloittanut lampaille sopivien matolääkkeiden saatavuutta, apteekista reseptivapaasti saatavien lääkkeiden valikoima on lähes olematon ja eläinlääkärin kautta erikoisluvalla hankittavien lääkkeiden hinta nousee helposti kynnyskysymykseksi loistorjunnassa, siksi on järkevää madottaa vain todellisen tarpeen mukaan.

Astutus ja karitsointi

Astutus

Terve Oxford Down pässi kykenee astumaan n. 50 uuhen ryhmän kahden kiimakierron ( 6 viikkoa) aikana. Yleensä on kuitenkin edullista pienentää astutusryhmän koko 20 - 30 uuheen, jolloin pässi ehtii varmasti astua kaikki uuhet kiiman oikeassa vaiheessa ja tiinehtyvyysprosentti nousee korkeaksi. Oxford Down ei sovellu ympärivuotiseen karitsointiin huonon kevät-tiinehtyvyyden takia. Luonnollisin astutusajankohta on loka-marraskuu, jolloin karitsat syntyvät maalis-huhtikuussa. Flushing eli kiihotusruokinnalla pyritään synkronoimaan uuhien kiima siten, että astutusaikaa ei tarvitsisi tarpeettomasti jatkaa. Myös kerinnällä on kiimoja synkronoiva vaikutus.

Katraassamme pässejä pidetään uuhien joukossa 4 - 6 viikkoa. Astumisia seurataan pässin rintaan siveltävän astutusvärin avulla ja "leimatut" uuhet kirjataan päivittäin ylös karitsointiajan laskemista varten. Tämä helpottaa lampurin työtä sekä tunnutusruokintaryhmien jaossa että karitsointien valvonnassa. Astutusväri vaihdetaan kolmen viikon (=kiimakierto) kuluttua, jolloin myös uusimiset on helppo havaita.

Pässin kuntoa, etenkin isossa astutusryhmässä, on syytä tarkkailla ja tarvittaessa poistaa pässi päiväksi tai pariksi lepäämään ja syömään erilliseen karsinaan, sillä innokkaimmat nuoret pässit unohtavat helposti syömisen uuhikatraan keskellä.

Karitsointi

Oxford Down uuhet omaavat hyvät emo-ominaisuudet ja ovat varsin omatoimisia karitsoinnissa. Ensimmäiset merkit lähestyvästä synnytyksestä ovat uuhen eristäytyminen ja kuopiminen eli uuhi "tekee pesää". Utareet pingottuvat ja synnytyselimet turpoavat ja muutuvat väriltään tumman punaisiksi. Myös uuhen häntä kohoaa. Uuhen on helpompi synnyttää jos se saa karitsoinnin ajan liikkua vapaasti, siksi laitamme uuhen karitsointikarsinaan vasta karitsoinnin jälkeen. Karitsointi alkaa kun vesipää syntyy. Jos karitsa on normaalissa "kolmipiste"-asennossa se yleensä syntyy 1/2 - 2 tunnin kuluttua vesipään jälkeen. Jos synnytys pitkittyy on lampurin syytä tarkastaa, että karitsa on tulossa oikeassa asennossa eli pää ja molemmat etujalat ensin. Etenkin ensikertalaisten kannattaa kuitenkin antaa tehdä avautumisvaihe rauhassa.

Mikäli synnytys ei supistuksista huolimatta edisty tai karitsa on virheasennossa tulee lampurin ryhtyä avustamaan uuhta. Avustamisessa on tärkeää huolehtia hyvästä hygieniasta ja toimia rauhallisesti uuhtakin rauhoitellen. Karitsan synnyttyä hengitystiet puhdistetaan tarvittaessa esim. riiputtamalla karitsaa takajaloista ja pyyhkimällä talouspaperilla sieraimet ja suu. Karitsa on kuitenkin syytä nostaa mahdollisimman pian uuhen nuoltavaksi. Seuraavat karitsat syntyvät yleensä puolen tunnin kuluessa, mutta onpa tilallamme syntynyt terve karitsa vielä parikin tuntia ensimmäisen jälkeen.

Lopuksi lampurin on syytä puhdistaa ja tarkastaa uuhen utareet ja varmistaa, että molemmista nisistä tulee maitoa. Kun uuhi on nuollut karitsat ja jaksaa nousta jalkeille on sopiva hetki siirtää se karitsoineen omaan karsinaan, huolehtia sinne melassivettä ja palkita uuhi pienellä ylimääräisellä väkirehuannoksella.

Jalostustoiminta

Vuosittaisella eläinvalinalla pyritään syntyneistä karitsoista löytämään jalostusarvoltaan parhaat yksilöt eloeläimiksi ja toisaalta poistamaan katraasta sellaiset eläimet, jotka eivät, syystä tai toisesta, ole odotuksia täyttäneet. Varsin pitkälle tämä valintatyö on lampurin itsensä varassa, vuosien mittaan silmä harjaantuu tunnistamaan rakenteellisesti hyvät eläimet. Eläinvalinta olisikin varsin yksinkertaista jos aina hyvä uuhi astutettuna luotettavalla pässillä tuottaisi erinomaisia jälkeläisiä. Koska jalostustyö ei kuitenkaan käytännössä ole näin kaavamaista, on lampurin avuksi kehitetty muutamia työvälineitä jyvien erottelemiseksi akanoista. Tällaisia työkaluja ovat kuuluminen lampaiden tuotannon tarkkailuun ja siitä saatavien raporttien hyödyntäminen, selkälihaksen ultraäänimittaukset 4 kk:n ikäisiltä karitsoilta ja esim. pässihuutokauppojen yhteydessä järjestettävät rakennearvostelut.

Tuotosseuranta

Keskeinen lähtökohta myös liharodun jalostustoiminnalle on kuuluminen valtakunnalliseen tuotosseurantaan. Sieltä saatavien raporttien avulla voidaan seurata sekä oman katraan että muiden tuotosseurantaan kuuluvien katraiden tuloksia. Vuosien tutkimus- ja jalostustyö yhdistettynä nykyaikaiseen ja tehokkaaseen tietojenkäsittelyyn antaa mahdollisuuden matemaattisella arvolla (indeksillä) kuvata sekä karitsoineen uuhen että syntyneen karitsan jalostuksellista merkitystä. Lampaiden tuotosseurannasta saadaan siis vuosittaisten rotu- ja sukutietojen lisäksi, tietoja karitsoinneista, sairauksista ja poistoista eläinkohtaisesti. Jalostustoiminnassa on tärkeää huolehtia, että vaadittavat punnitukset karitsoille tehdään oikeaan aikaan ja tiedot lähetetään välittömästi laskentaan. Karitsat punnitaan 3 päivän (syntymäpaino), kuuden viikon ( 42 pv) ja neljän kuukauden (120 pv) ikäisinä. Ultraäänimittausten, neljän kuukauden painon, sukupuolen, sukulaisuussuhteiden ja aiempien vuosien tulosten perusteella karitsalle lasketaan ns. BLUB-indeksi ja lihantuotantoindeksi. Jalostukseen kasvatettavalla eläimellä tämän jalostusarvoennusteen tulee olla vähintään 100, pässien kohdalla pyritään ankarampaan valintaan kuin uuhien kohdalla.

Selkälihaksen ultraäänimittaukset

Vuonna 1997 lähdimme mukaan valtakunnalliseen hankkeeseen, jossa tavoitteena oli parantaa eläinaineksen lihaksikkuutta mittaamalla vuosittain 4 kk:n ikäisten karitsoiden selkälihaksen ja pintarasvan paksuus ultraäänilaitteella. Mittaustulosten perusteella karitsoille pystytään laskemaan lihantuotantoindeksi, rasvaindeksi ja EUROP (elävän eläimen lihaksikkuusluokitus) -indeksi. Ainakin meidän tilallamme ovat nämä mittautustulokset helpottaneet eläinvalintaa huomattavasti ja antaneet hyvän pohjan entistä lihaksikkaamman ja ohutrasvaisemman eläinaineksen jalostustyölle.

Tautien vastustamisohjelmat

Suomen hyvän tautitilanteen säilyttämiseksi meillä seurataan ja valvotaan lampaiden vakavia, tarttuvia eläintauteja valtakunnallisilla valvontaohjelmilla. Katraamme on mukana scrapievalvontaohjelmassa ja Maedi-visnan-vastustamisohjelmassa meillä on korkein mahdollinen M3-status.